Kovan tuulen kisaaminen

Kuinka mennään lujaa?

Moderator: mhm

Post Reply
Pekka
Posts: 13
Joined: Wed Oct 03, 2007 2:18 pm

Kovan tuulen kisaaminen

Post by Pekka »

Miten Expresseniä pitää purjehtija kovassa kelissä eli kun tuulta alkaa olla yli 15 m/s tai jopa 20 m/s puuskissa.

Olimme eilen kisassa, jossa oli tuulta pahimmillaan puuskissa 18-20 m/s ja muuten noin 15-16 m/s. Meillä oli 6-7 vuotta vanha iso purje, johon oli yksi reivi laitettu sekä normaali kisafokka ja ajoimme venettä vain kolmestaan. Sivutuulessa meni vielä ihan siedettävästi. Vene pysyi hallinnassa ja vauhtiakin oli kunnolla. Mutta kryssillä hommasta ei tahtonut tulla mitään. Vene oli aivan liian kallellaan ja ”karkasi” jatkuvasti pinnamiehen käsistä. Me ei keksitty miten olisi pitänyt purjeita trimmata ja miten venettä ajaa. Onneksi ko. kisassa kryssiosuus ei ollut pitkä ja päästiin rantaan ennen kuin ennustettu syysmyrsky alkoi oikein kunnolla.

Onko mitään neuvoja tällaiseen keliin? Vai olisiko pitänyt vaan keskeyttää ja mennä rantaan? Meillä oli myrskyfokka mukana, mutta emme pystyneet sitä ko. kelissä enää vaihtamaan. Isoon en ollut teettänyt kuin yhden reivin eli isoa voinut enempää reivata. Samaan aikaan H-veneet ja yksi FE-83 ajoivat kylläkin reivaamattomilla isoilla, vaikka näytti niilläkin veneen hallinnassa olevan vaikeuksia.

Käytetäänkö Albineissa kovan tuulen fokkia ja millaisia ne olisivat? Ja olisiko kovan tuulen fokka helpottanut purjehtimista ko. kelissä?
Vai pitäisikö vain yksinkertaisesti opetella ajamaan venettä kovassa(kin) tuulessa?
Pekka
Posts: 13
Joined: Wed Oct 03, 2007 2:18 pm

Re: Kovan tuulen kisaaminen

Post by Pekka »

Jos mä ymmärsin oikein tästä keskustelusta niin oikein kovassa tuulessa Expresseniä tavallisesti ajetaan vain fokalla. Muistaakseni myös täällä Express-foorumissa on aikoinaan puhuttu, että kovassa tuulessa pelkällä fokalla purjehtii ihan hyvin. Samoin siis vain muistaakseni Heikosen Jussi on kirjoittanut, että noin 15 m/s asti Expressiä voi ajaa täysillä purjeilla. Yli 15 m/s jälkeen Jussi ei osannut sanoa mitä pitäisi tehdä. En tosin löytänyt tätä Jussin juttua mistään enää. Oli varmaan juttu Lentävän Kanin IMS:n SM-kisan voitoista vuonna 2002 tjsp.

Itse asiassa me laskettiinkin isopurje alas jo ennen maalia. Pelkällä fokalla ajaminen ei paljon kilpapurjehdukselta tunnu, mutta ko. kisassa siinä vaiheessa oli meillä purjehtiminen muutenkin vain pääsemistä rantaan mahdollisimman turvallisesti ja nopeasti.
Pekka
Posts: 13
Joined: Wed Oct 03, 2007 2:18 pm

Re: Kovan tuulen kisaaminen

Post by Pekka »

Jatketaan yksinpuhelua. Löytyihän se Jussin juttukin
Toinen kerta toden sanoo: Expressillä Offshore Weekillä ja ko. jutussa
Jussi kirjoitti näin: "Expressiä voi purjehtia 15 m/s tuulessa täydellä isolla ja fokalla (ainakin kryssillä ...) kunhan purjeissa riittävästi kiertymää ja isopurje on täysin latistettu mastoa taivuttamalla. Sopivasti trimmaamalla ison takaliikki pysyy kauniisti vedossa ja toppi on kaarella luuvarttiin tukien venettä. Kovemmassa tuulessa reivaaminen ja pikkufokka ovat todennäköisesti parempi vaihtoehto."
vvoltti
Posts: 88
Joined: Sat Sep 29, 2007 6:19 pm

Post by vvoltti »

Tää on niin laaja ja vaikea aihe, etten edes minä jaksa ruveta kirjoittamaan sellaista romaania, jonka asian käsittely edes pintapuolisesti vaatisi. Ehkä sopiva aihe talvitapaamiseen?

Lyhyesti sanoisin, että kaiken A ja O on harjoittelu. Aikoinaan Expressillä aloitellessa olimme kovassa kelissä aivan pihalla samaan tapaan kuin kuvailit teidän menoa ja pohdittiin mitä pitäisi tehdä. Ajan ja harjoittelun myötä homma rupesi sittemmin sujumaan, mutta vieläkään en tiedä tarkalleen, että "miten me sen nykyään teemme". Saati sitten että osaisin sen kertoa. Toki pohdintaa ja miettimistä tarvitaan harjoittelun tueksi, että tietää mitä yrittää tehdä, mutta käytännössä kovan tuulen taito syntyy vain ajan kanssa harjoittelun kautta.

Lisäksi tulee muistaa, että Expressien "ajo-ohjeet" on yleensä laadittu ratakilpailun näkökulmasta. Silloin esim. reivaaminen tai reivin purkaminen kesken kisan ei tule kysymykseen. Joku pitkä matkakisa, jossa on odotettavissa kymmenen tunnin kova kryssi, niin tilanne voi olla aivan toinen ja reivaaminen saattaa olla järkevää _todella_ kovassa tuulessa. Puhumattakaan siitä tilanteesta, jossa ollaan cruisailemassa tai muuten vaan joudutaan siirtymään "survival" moodiin.

Expressin ns. pikkufokka on erinomainen cruisingpurje, olen jopa kryssinyt pelkästään se ylhäällä, mutta kilpailuissa en muista käyttäneeni pikkufokkaa koskaan (ehkä joskus ihan ekojen vuosien tiistiksissä saatettiin kokeilla). Pelkällä normaalifokalla (siis kokonaan ilman isopurjetta) Express kryssii tosi nätisti reippaassa tai kovassa kelissä, mutta tämä on ihan puhdas cruising-tekniikka, helppo ja mukava mutta hitaampi kuin ison kanssa revittäen.

Ville
Post Reply